Kirkkoherran kynästä – Radikaali lähimmäisyys
Rakkauden vallankumous teloitusryhmän edessä: Lähimmäisyyden äärimmäinen mitta
Vuonna 1941 Auschwitzin keskitysleirillä puolalainen fransiskaanisatama Maksimilian Kolbe astui esiin rivistä ja taroutui vapaaehtoisesti kuolemaan nälkäsellissä tuntemattoman perheenisän puolesta. Kolbe ei nähnyt ympärillään vain epätoivoisia vankeja ja julmia pyöveleitä, vaan hän tunnisti natsivartijoissakin saman särkyneen ihmisyyden, joka kaipasi Jumalan armon valoa. Hänen viimeiset päivänsä pimeässä sellissä eivät täyttyneet kirouksista, vaan rukouksesta ja virsistä, joita hän lauloi yhdessä muiden tuomittujen kanssa – ja joiden kaiku kosketti jopa heidän vartijoitaan. Tämä historian syvimpiin pimeyksiin sijoittuva tositapahtuma ilmentää elävästi sitä radikaalia opetusta, jonka Jeesus julisti Vuorisaarnassaan: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.” Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa (Matt. 5:43–48) eivät olleet uutta lakia, vaan kutsu palata siihen alkuperäiseen, rajattomaan jumalalliseen todellisuuteen, jossa lähimmäisyyden käsite laajenee kattamaan jokaisen ihmisen ilman poikkeuksia.
Ymmärtääksemme Jeesuksen opetuksen syvyyden meidän on sukellettava sen juutalaiseen taustaan ja heprean kielen käsitteistöön. Jeesus viittaa siteerauksessaan Kolmanteen Mooseksen kirjaan (19:18), jossa käsketään rakastamaan lähimmäistä. Heprean sana rea (רֵעַ) tarkoittaa ystävää, toveria tai kanssaihmistä, ja juutalaisessa rabbinistisessa perinteessä käytiin Jeesuksen aikana kiivasta keskustelua siitä, kuka lopulta on tämä rea. Jotkut ryhmittymät, kuten Qumranin essealaiset, opettivat avoimesti, että valon lapsia tuli rakastaa, mutta pimeyden lapsia eli vihollisia tuli vihata. Jeesus kuitenkin palauttaa kuulijansa luomisen alkulähteille. Kun hän käskee rakastamaan, hän käyttää kreikankielisessä tekstissä sanaa agapao (ἀγαπάω), joka merkitsee tahtoon perustuvaa, uhrautuvaa ja pyyteetöntä rakkautta – rakkautta, joka ei odota vastakaikua. Tämä eroaa pelkästä tunneperäisestä kiintymyksestä. Kun tämä teksti käännettiin lännen kirkon käyttämälle latinalle, syntyi käsite caritas, joka kuvaa Jumalan vuodattamaa yliluonnollista rakkautta. Jeesuksen vallankumouksellinen askel oli siinä, että hän irrotti lähimmäisyyden kansallisista, uskonnollisista ja moraalisista rajoista. Lähimmäinen ei ole se, joka jakaa kanssamme saman mielipiteen tai taustan, vaan jokainen ihminen, jonka Jumala asettaa polullemme – myös se, joka aktiivisesti tahtoo meille pahaa.
Kirkkoisät näkivät tämän kohdan kristillisen vaelluksen ja mystisen jumalayhteyden huipentumana. Pyhä Augustinus painotti latinalaisessa perinteessään, että vihamiehen rakastaminen on kristityn täydellisyyden mittari; se on lääkettä sielun omalle ylpeydelle. Augustinus muistutti, että kun rakastamme vihamiestämme, emme rakasta hänen vääryyttään, vaan hänessä olevaa Jumalan kuvaa, joka odottaa ennalleen asettamista. Idän kirkon puolella Pyhä Johannes Krysostomos puolestaan opetti, että vihamiesten puolesta rukoileminen on suurin mahdollinen Jeesuksen seuraamisen osoitus, sillä juuri niin Kristus itse teki ristillä. Lännen kirkon liturgisessa perinteessä tämä teksti onkin usein sijoitettu paastonaikaan ja katumuksen liturgioihin, joissa seurakuntaa muistutetaan kristillisen elämän ytimestä: Jumalan armo ei ole tarkoitettu vain omaksi suojaksi, vaan se velvoittaa meidät heijastamaan samaa armoa maailmaan. Jeesus perustelee vaatimustaan osoittamalla Isän toimintaan luonnossa: Jumala antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyville ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Tämä kosmisen tason puolueettomuus on se malli, johon Jeesuksen seuraajia kutsutaan.
Modernit raamatunopettajat, kuten Dietrich Bonhoeffer, ovat syventäneet tätä teemaa natsivallan varjossa kirjoitetuissa teoksissaan. Bonhoeffer totesi kuuluisasti, että kristillinen rakkaus kohtaa vihamiehen ilman puolustusmekanismeja ja tekee hänestä siten lähimmäisen. Jos rakastamme vain niitä, jotka rakastavat meitä, emme tee mitään tavanomaisesta poikkeavaa – kreikan sana perisson (περισσόν) viittaa juuri tähän ”yli menevään” tai ”yli vuotavaan” vanhurskauteen, jota kristityiltä odotetaan. Jeesus päättää jakson vaatimukseen: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Kreikan sana teleios (τέλειος) ei tässä yhteydessä tarkoita virheettömyyttä suorituksessa, vaan päämäärän saavuttamista, eheyttä ja kokonaisuutta. Se vastaa heprean sanaa tamim (תָּמִים), jota käytettiin kuvaamaan sydämen jakamatonta antautumista Jumalalle. Kyse on siitä, että rakkautemme tulisi olla yhtä jakamatonta ja rajoittamatonta kuin Jumalan oma rakkaus. Käytännön elämässä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kun työpaikalla epäreilusti toiminutta kollegaa ei kohdata katkeruudella, vaan hänelle tarjotaan apua kriisin keskellä, tai kun sosiaalisen median vihakampanjan kohteeksi joutunut päättää vastata loanheittoon siunauksella ja hiljaisella rukoilemisella.
Tämä vaativa kutsun polku kirkastuu, kun katsomme toista historiallista hetkeä, joka muutti modernia maailmaa. Syksyllä 2006 Nickel Minesin pikkukylässä Pennsylvaniassa aseistettu mies tunkeutui amish-yhteisön koululuokkaan, ampui useita lapsia ja otti lopulta oman henkensä. Koko maailma seurasi järkyttyneenä tragedian jälkipyykkiä, mutta se, mitä amish-yhteisö teki seuraavaksi, jätti pysyvän jäljen historiaan. Vain tunteja verilöylyn jälkeen amish-isät ja -äidit menivät vierailulle ampujan lesken ja lasten luo. He eivät tuoneet mukanaan vihaa tai kostonvaatimuksia, vaan he syleilivät murtunutta perhettä, perustivat rahaston ampujan orvoiksi jääneiden lasten tukemiseksi ja osallistuivat joukolla itse murhaajan hautajaisiin suojelemaan tämän perhettä median ahdistelulta. Tämä syvästi perinteeseen ja Vuorisaarnaan ankkuroituva yhteisö ei suostunut näkemään ampujaa tai hänen perhettään pelkkinä vihollisina, vaan he sovelsivat Matt. 5:44:n opetusta kirjaimellisesti käytäntöön. He osoittivat, että vihamiehen rakastaminen ei ole heikkoutta, vaan historian vahvinta voimaa, joka katkaisee pahan kierteen ja tekee Jumalan täydellisestä, rajattomasta rakkaudesta lihaksi tässä särkyneessä maailmassa.
Tämän rajoja rikkovan lähimmäisyyden toteuttaminen vaatii meiltä usein omien mukavuusalueidemme murtamista. Minkä ensimmäisen pienen askeleen voisit ottaa tällä viikolla osoittaaksesi tällaista pyyteetöntä rakkautta jotakuta sellaista henkilöä kohtaan, jonka kanssa olet eri mieltä tai jonka koet vaikeaksi? Voisimmeko esimerkiksi yhdessä miettiä keinoja, joilla vihamieliset tilanteet arjessa käännetään sovinnon ja kuuntelemisen alustoiksi?
