Kirkkoherran kynästä – Kaksi tietä
Kaita tie vai lavea harha – Vuorisaarnan radikaali valinta
Vuonna 64 jKr. Rooman kaupunki roihusi liekeissä, ja keisari Nero etsi epätoivoisesti syntipukkia pelastaakseen oman nahkansa, jolloin hänen katseensa kohdistui pieneen, itsepäiseen uskovien joukkoon. Nämä kristityt eivät suostuneet kumartamaan valtakunnan epäjumalia eivätkä mukautumaan yleiseen moraalittomuuteen, joten heidät heitettiin areenoille petojen raadeltaviksi ja sytytettiin eläviksi soihduiksi keisarin puutarhaan. Heidän rikoksensa ei ollut poliittinen kapina, vaan kieltäytyminen astumasta sille leveälle ja helpolle tielle, jota koko Rooman imperiumi marssi kohti perikatoa. Nämä varhaiset marttyyrit ymmärsivät verellään sen, minkä Jeesus oli lausunut Vuorisaarnassaan: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie perikatoon, ja monta on, jotka siitä sisään menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” Tämä jae ei ole vain lempeä hengellinen neuvo, vaan äärimmäinen,kosmisen tason varoitus siitä, missä kulkee absoluuttisen Totuuden ja kuolemanvaarallisen harhan välinen raja.
Kun tutkimme tekstin kreikkalaista alkutekstiä, Jeesuksen käyttämät sanat paljastavat radikaalin luonteensa. Sana ”ahdas” on kreikaksi stenos (στενός), joka viittaa puristettuun, kapeaan ja tarkkaan rajattuun tilaan, kun taas ”kaita” tie on thlibomenē (θλιβομένη), joka kirjaimellisesti tarkoittaa ahdistettua, paineen alaista ja vaikeaa polkua. Tämä on jyrkkä vastakohta ”lavealle” tielle, joka on eurychōros (ευρύχωρος) – laajapohjainen, väljä ja tilaa vievä, missä jokainen saa vaeltaa omien mieltymystensä mukaan ilman moraalisia rajoitteita. Latinaa käyttänyt kirkkoisä Hieronymus käänsi Vulgatassa nämä käsitteet sanoilla angusta porta ja spatiosa via. Hieronymus painotti kommentaareissaan, että lavea tie on täynnä eksymystä (error), koska se sallii ihmisen seurata omia synnillisiä taipumuksiaan, kun taas Totuus (Veritas) vaatii eksaktia, tinkimätöntä ja uskonnollista kurinalaisuutta. Hieronymus muistuttaa, että harha houkuttelee aina massoja, koska se mukautuu maailman henkeen, kun taas Totuus näyttäytyy maailmalle liian rajoittavana ja ahdistavana.
Tämä teema ei syntynyt tyhjiössä, vaan se juurtuu syvälle heprealaiseen ajatteluun ja vanhatestamentilliseen käsitykseen kahdesta tiestä. Heprean kielen sana tielle on derekh (דֶּרֶךְ), ja sana totuudelle on emet (אֱמֶת), jonka kantasana viittaa vakauteen, luotettavuuteen ja muuttumattomuuteen ja aitoon todellisuuteen. Juutalaisessa perinteessä, erityisesti viisauskirjallisuudessa ja Psalmissa 1, ihminen asetetaan aina kahden polun eteen: vanhurskaiden tie (derekh tzaddikim) vastaan jumalattomien tie (derekh resha’im). Myös muinainen juutalais-kristillinen opetus- ja kirkkojärjestys Didakhee eli Kahdentoista apostolin oppi alkaa suoraan tällä jaottelulla todeten, että on olemassa kaksi tietä, joista toinen johtaa elämään ja toinen kuolemaan, ja niiden välillä on suuri ero.
Juutalainen varhaiskeskiajan opettaja Maimonides eli Rambam selitti myöhemmin, että ihmissydän on luonnostaan kallellaan helpompaan suuntaan, ja siksi totuuden tiellä pysyminen vaatii jatkuvaa mielen suuntaamista Jumalan sanaan. Harha on salakavalaa, koska se ei useinkaan näytä heti suoralta valeelta, vaan se naamioituu mukavuudeksi, suvaitsevaisuudeksi ja vaihtoehtoiseksi, helpommaksi reitiksi saavuttaa onnellisuus ilman parannuksen tekemistä.
Kirkkoisät näkivät tämän rajanvedon äärimmäisen vakavana kysymyksenä sielun pelastumisesta. Johannes Krysostomos, Konstantinopolin kuuluisa saarnaaja, opetti, että ahdas portti ei ole vaikea itsessään, vaan se tuntuu siltä meidän lihallisten halujemme vuoksi. Hän käytti vertausta urheilijasta, jonka täytyy alistua ankaraan kurinalaisuuteen voittaakseen seppeleen; jos urheilija valitsee laiskuuden ja herkuttelun eli lavean tien, hän häviää kilpailun. Krysostomos korosti, että harha tarjoaa välitöntä tyydytystä ja ihmisten suosiota, mutta sen päätepiste on tuho. Moderni brittiläinen teologi ja raamatunopettaja Martyn Lloyd-Jones syvensi tätä samaa ajatusta varoittamalla nykyajan kristittyjä ”halvasta armosta” ja pintapuolisesta evankeliumista, joka yrittää tehdä portista leveämmän kuin mitä Jeesus teki. Lloyd-Jones totesi, että jos saarnattu evankeliumi ei vaadi ihmiseltä itsensä kieltämistä, maailmallisuudesta luopumista ja oman syntisyyden tunnustamista, kyseessä ei ole kristinusko vaan vaarallinen uskonnollinen harha. Väärä oppi tekee portista niin avaran, että siitä voi kävellä sisään kantamalla mukanaan kaikkia maailman syntejä ja epäjumalia, ilman että elämässä tapahtuisi mitään sisäistä muutosta.
Käytännön tasolla tämä taistelu Totuuden ja harhan välillä näkyy jokapäiväisissä valinnoissamme modernissa maailmassa. Kuvittele lentokoneen kapteenia, joka valmistautuu laskeutumaan sankassa sumussa. Kiitotie on kapea, ja turvallinen laskeutuminen vaatii mittareiden täydellistä ja millintarkkaa tottelemista – se on kaita tie. Kapteeni ei voi päättää, että kiitotien reunat ovat liian ahtaat ja rajoittavat, eikä hän voi luottaa omaan mututuntumaansa tai yleiseen mielipiteeseen siitä, missä maanpinnan pitäisi olla. Jos hän poikkeaa Totuuden määrittämältä kapealta linjalta vain muutaman asteen uskoen omiin illuusioihinsa eli harhaan, seurauksena on katastrofaalinen maahansyöksy. Samalla tavalla hengellisessä elämässä harha houkuttelee meitä luottamaan omaan sydämeemme, vallitseviin kulttuurisiin trendeihin ja sellaiseen moraalikäsitykseen, joka tuntuu mukavalta. Se sanoo, että kaikki tiet vievät perille ja että totuus on suhteellista. Mutta Jeesus repii alas tämän illuusion paljastaen, että valtaosa ihmisistä kulkee tietämättään kohti kadotusta pelkästään siksi, että he seuraavat virtaa ja valitsevat vastustuskyvyttömyyden tien.
Kun keisari Diocletianuksen aikana 300-luvun alussa kristittyjä vainottiin jälleen ankarasti, erästä pohjoisafrikkalaista uskovien ryhmää, Abitinen marttyyreja, kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla kokoontumasta ja lukemasta pyhiä kirjoituksia. Kun heidät vangittiin ja tuotiin tuomarin eteen, heiltä kysyttiin, miksi he olivat rikoneet keisarin käskyä. Heidän johtajansa Saturninus vastasi yksinkertaisesti: ”Me emme voi elää ilman Herran sanaa.” Heille ahdas portti tarkoitti kidutusta ja kuolemaa, mutta he kieltäytyivät astumasta lavealle kompromissien tielle, joka olisi säästänyt heidän fyysisen henkensä mutta tuhonnut heidän sielunsa. He tiesivät, että Totuus ei ole mielipide, vaan henkilö – Jeesus Kristus – ja että Hänen seuraamisensa vaatii valmiutta kulkea läpi ahdistusten. Tämä historian oppitunti muistuttaa meitä siitä, että ahtaalla tiellä emme ole koskaan yksin, vaan sillä kulkiessamme astumme samaan jonoon profeettojen, apostolien ja marttyyrien kanssa. Valinta Totuuden kaitaisen polun ja harhan lavean valtatien välillä on tehtävä joka päivä uudestaan, sillä vain se portti, joka vaatii meiltä kaiken, antaa meille lopulta elämän, jota kuolema ei voi koskaan voittaa.
