Kirkkoherran kynästä – Jumalan huolenpito, tarpeellisin osa elämää
Jeesus Nasaretilainen matkasi opetuslapsineen Jordanvirran laakson kuumuudesta kohti Juudean vuorimaata, ja Öljymäen itäisellä rinteellä sijaitsevassa Betanian kylässä eräs nainen, jonka nimen me tunnemme Marttana, avasi kotinsa oven ottaakseen tämän vaeltavan Rabbin vastaan. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisessa idässä vieraanvaraisuus eli hakhnasat orchim (hepreaksi הַכְנָסַת אוֹרְחִים) ei ollut pelkkä sosiaalinen kohteliaisuus, vaan pyhä velvollisuus ja uskonnollisen elämän kulmakivi, jossa vieraalle tarjottiin parasta mahdollista huolenpitoa. Martta aloitti välittömästi mittavat valmistelut huolehtiakseen siitä, että Kunnioitettu Opettaja saisi arvoisensa aterian pitkän ja pölyisen matkan jälkeen. Hänen sisarensa Maria puolestaan teki jotakin täysin poikkeuksellista ja kulttuurisesti mullistavaa: hän istuutui Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan tämän opetusta. Rabbien ajan juutalaisessa yhteiskunnassa ilmaisu ”istua jonkun jalkojen juuressa” tarkoitti virallista asemaa rabbin oppilaana, opetuslapsena, mikä oli perinteisesti varattu vain miehille. Pyhä historia tallensi tämän hetken tilanteena, jossa perinteiset roolit, hengellinen jano ja arkisen elämän paineet kohtasivat saman katon alla Luukkaan evankeliumin luvussa 10.
Juutalaista taustaa vasten Martan turhautuminen oli täysin ymmärrettävää, sillä vieraasta huolehtiminen oli Talmudissakin arvostettu jopa korkeammalle kuin jumalallisen ilmestyksen kohtaaminen. Jeesus ei kuitenkaan moiti Marttaa itse palvelemisesta, vaan siitä sisäisestä tilasta, johon Martta oli ajautunut. Alkutekstin kreikan kielen sana periespato (περιεσπᾶτο) paljastaa, että Martta oli ”pirstoutunut” tai ”repäisty eri suuntiin” monien velvollisuuksiensa alla. Kun Martta lopulta purkaa pahan mielensä ja pyytää Jeesusta käskemään Mariaa avuksi, Jeesus vastaa hänelle lausumalla hänen nimensä kahdesti: ”Martta, Martta.” Raamatullisessa kielenkäytössä nimen kahdentaminen – kuten Abraham, Abraham tai Mooses, Mooses – ilmaisee aina Jumalan syvää, intiimiä rakkautta ja myötätuntoista kutsua, ei kylmää nuhtelua. Jeesus näki Martan sydämeen ja tunnisti siellä saman levottomuuden, jota ilmaisee kreikan verbi merimnas (μεριμνᾷς) – sinä murehdit ja olet levoton. Kyseessä on sama sana, jota Jeesus käyttää Vuorisaarnassa kehottaessaan ihmisiä olemaan murehtimatta huomispäivästä, sillä Jumala pitää heistä huolta.
Lännen kirkon rikas tulkintaperinne on vuosisatojen ajan ammentanut tästä Betanian kodin kohtaamisesta kristillisen elämän kaksi perusulottuvuutta. Länsimaisen luostarilaitoksen isä Pyhä Benedictus Nursialainen kiteytti tämän tasapainon kuuluisaan sääntöönsä ora et labora – rukoile ja tee työtä. Lännen kirkon suuri opettaja, pyhä Augustinus, tarkasteli saarnoissaan Marttaa ja Mariaa aktiivisen elämän (vita activa) ja kontemplatiivisen, rukoilevan elämän (vita contemplativa) esikuvina. Augustinus muistuttaa kauniisti latinaksi, että Martan osa edusti tämän maailman välttämättömiä tarpeita ja työtä (occupata eratis circa multa), kun taas Maria nautti jo ennakolta tulevan maailman levosta ja Kristuksen sanan makeudesta. Augustinus totesi: ”Martta, sinun osasi on hyvä, mutta se loppuu, kun tämä maailman aika päättyy. Marian osa ei koskaan lopu.” Lännen kirkon hengellisyydessä tämä kohta ei siis ole kutsu laiskuuteen, vaan muistutus siitä, että kaiken toiminnan ja huolenpidon täytyy kummuta Jumalan läsnäolon kuuntelemisesta, jotta emme uupuisi.
Kun Jeesus totesi, että vain yksi on tarpeen, hän käytti ilmaisua, joka kytkeytyy juutalaiseen ymmärrykseen tooran opiskelun erinomaisuudesta. Kreikankielinen lause Mariantem agathēn merida exelexato (Μαριὰμ τὴν ἀγαθὴν μερίδα ἐξελέξατο) tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että Maria on valinnut ”hyvän osan”, joka viittaa heprean sanaan chelek (חֵלֶק), perintöosaan. Vanhempien jakaessa perintöä lapsilleen, joku saattoi saada maata ja toinen karjaa, mutta psalminkirjoittajan tavoin Maria ymmärsi, että Jumala itse on hänen perintöosansa. Moderni raamatunopettaja R.C. Sproul on korostanut tästä kohdasta saarnatessaan, että Jeesus ei tarjonnut Marialle pelkkää älyllistä oppituntia, vaan suoranaista hengellistä ravintoa. Jumalan huolenpito meistä ei nimittäin rajoitu vain aineelliseen leipään, vaan ennen kaikkea siihen, että Hän antaa meille itsensä ja sanansa rauhan keskellä maailmaa, joka vaatii meiltä jatkuvasti suorituksia.
Käytännön elämässä meistä jokainen löytää itsensä usein Martan paikalta, jossa arjen paineet, perheestä huolehtiminen, työpaineet ja jopa seurakunnalliset aktiviteetit täyttävät mielemme niin, että unohdamme Levon Antajan. Eräs nykyajan kristillinen ajattelija on osuvasti sanonut: ”Jos saatana ei pysty tekemään sinusta pahaa, hän tekee sinusta kiireisen.” Kun huomaat syyllistäväsi muita tai Jumalaa siitä, että joudut kantamaan taakkoja yksin, pysähdy ja kuuntele Vapahtajan lempeää ääntä, joka kutsuu sinua nimeltä. Hengellisen elämän tueksi on hyvä painaa sydämeen varhaisen kirkon mystikon, Pseudo-Makarioksen viisaat sanat: ”Sielun tulee olla kuin morsian, joka ei katso sulhasen lahjoihin vaan sulhaseen itseensä.” Samoin uudemman ajan hengellinen opettaja Henri Nouwen antaa meille käytännön neuvon arjen kiireen murtamiseen: ”Kun vietät joka päivä aikaa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa Jumalan edessä, huomaat, ettet olekaan se, mitä teet, vaan se, mitä Jumala sinussa tekee.” Juuri tämä on se hyvä osa, jota ei oteta meiltä pois.
Kun Jeesuksen ja opetuslasten vierailu Betaniassa lopulta päättyi, matka jatkui kohti Jerusalemia, mutta tuon talon ilmapiiri oli muuttunut pysyvästi hengellisen levon tyyssijaksi. Martta palasi keittiöönsä ja askareisiinsa, mutta nyt hänen sydämessään ei enää vallinnut pirstoutunut kiire, vaan Jeesuksen sanoista saatu rauha ja luottamus Jumalan kokonaisvaltaiseen huolenpitoon. Hän ymmärsi, että vieraanvaraisuuden tarjoaminen Jumalan Pojalle oli suuri etuoikeus, mutta vielä suurempi lahja oli antaa Jumalan Pojan ravita oma sielunsa. Tämä Betanian kodin historiallinen todellisuus muistuttaa meitä siitä, että kristillinen elämä on parhaimmillaan Martan käsien työtä, jota ohjaa Marian sydämen kuunteleva asenne. Kun me opimme asettumaan Jeesuksen jalkojen juureen ennen päivän askareita, me emme pelkästään palvele Jumalaa, vaan sallimme Hänen pitää huolta meistä.
